ESISUUNNITTELU

Miksi ostaisin esisuunnittelun projektilleni?

Esisuunnittelu on tärkein suunnittelun vaihe haastavissa tai epäselvissä projekteissa. Hyvä esisuunnittelu säästää rahaa, resursseja ja virheitä myöhemmissä suunnittelun vaiheissa ja toteutuksessa. Esisuunnittelun tärkein tehtävä on selventää tarvittavaa kokonaisuutta ja sitä myötä syntyviä kokonaiskustannuksia kustannustehokkaasti. Esisuunnittelun pohjalta saadaan tarkemmat lähtötiedot jatkosuunnittelua varten ja hahmotelmaa tarvittavista oheistoiminnoista.

Esimerkiksi:

Uudesta laitteesta on hyvä ajatus, mutta ei muuta ”kättä pidempää”. Esisuunnittelussa voidaan esimerkiksi tehdä laitteesta pari erilaista toimintaperiaatetta ja laitteistojen/oheislaitteiden karkeaa valintaa sekä hahmottaa ideaa 3D-muotoon oikeilla mitoilla käyttöympäristöönsä. Näiden pohjalta on helpompi tehdä alustavia kustannusarvioita kokonaisuudesta ja käyttää vaikkapa markkinatutkimuksessa tai investointipäätöksen pohjana.

Mitä esisuunnittelulla säästää?

Esisuunnitteluaineiston pohjalta saadaan hyvä käsitys kokonaiskustannuksista ja sitä kautta projektin toteuttamiskelpoisuudesta. Esisuunnitteluaineisto ohjaa jatkosuunnittelun heti alusta lähtien oikeille urille ja pienentää kustannuksia tässä vaiheessa merkittävästi.

Mitä esisuunnittelu maksaa?

Esisuunnittelun kesto on muutamasta tunnista muutamaan päivään kohteesta riippuen, kustannusvaihtelu yleensä parista sadasta muutamaan tuhanteen välillä kokonaisuuden laajuudesta riippuen.

ASIANTUNTIJAMME

Mikko Piiroinen
Toimitusjohtaja, Myynti

Pitkä kokemus alalta, erilaisista suunnitteluprojekteista ja asiakasrajapinnassa toimimisesta.

  • Isot kokonaisuudet
  • Monimutkaiset projektit
  • Haastavat kohteet
  • Kokonaisnäkemys
  • Kustannus- ja aikataulu arviot

Puh. 040 0492940
mikko.piiroinen@outoplan.fi

Outoplan Mikko Piiroinen

YHTEYDENOTTO

Ota yhteyttä, niin ratkaistaan ongelmasi